Sara Seppänen – lappilaista tekoa.

Olen Sara Johanna Seppänen, kansanedustaja Lapin vaalipiiristä. Perheeseeni kuuluvat kaksi lasta ja mieheni. Olen lappilaista tekoa eli syntynyt ja kasvanut Lapissa. Lapissa on juuret ja sydän. Lappilaista tekoa tarkoittaa minulle rohkeutta, rehellisyyttä, sitkeyttä ja lämmintä sydäntä.

Ajankohtaista

  • KIRJALLINEN KYSYMYS

    Perinnebiotooppien tilanteesta Eduskunnan puhemiehelle Perinnebiotooppeihin kuuluvat erilaiset niityt, kedot, hakamaat, metsälaitumet ja nummet. Nämä elinympäristöt ovat syntyneet perinteisen karjatalouden myötä, jossa niitto ja laidunnus ovat ylläpitäneet monimuotoista lajistoa. Luonnonlaitumet ovat […]

    Lue lisää

  • Lakialoite perusopetuslain 14 §:n muuttamisesta koulutuksen perustan vahvistamiseksi

    Lakialoite perusopetuslain 14 §:n muuttamisesta koulutuksen perustan vahvistamiseksi Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tällä lakialoitteella esitetään, että perusopetuslakia (628/1998) muutetaan siten, että opetussuunnitelman perusteiden on toteutettava perusopetuslaissa määriteltyjä opetuksen yleisiä valtakunnallisia […]

    Lue lisää

  • Toimenpidealoite: Perusopetuksessa vahvistetaan luonto- ja erätaidon opetusta

    Eduskunnalle Koska turvallisuustilanne on muuttunut viime vuosien aikana koko maailmassa, mutta myös Euroopassa ja etenkin Suomessa, ehdotan että eduskunta selvittää, millä toimilla voimme vahvistaakansan resilienssiä ja kriisinsietokykyä poikkeusoloissa. Tavoitteena tulee […]

    Lue lisää

  • Keskustelualoite luonto- ja erätaidon opetuksesta

    Eduskunnan puhemiehelle Koska turvallisuustilanne on muuttunut viime vuosien aikana koko maailmassa, mutta myös Euroopassa ja etenkin Suomessa, ehdotan että eduskunta selvittää, millä toimilla voimme vahvistaakansan resilienssiä ja kriisinsietokykyä poikkeusoloissa. On […]

    Lue lisää

  • Ylen leikkaukset

    Istuvan hallituksen kausi lähestyy puoliväliä. Olemme rohkeasti, Suomen tulevaisuutta ja sukupolvia ajatellen ottaneet tavoitteeksi yhdeksän miljardin euron sopeutumisen. Valtion velkamme on 120 miljardia (korjaus; 170 miljardia) euroa ja luottoluokittajat eivät […]

    Lue lisää

Tulevia tapahtumia

Tulevat tapahtumat

Sara Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
2 päivää sitten

”Metsäsaamelainen kulttuuri ei ole keneltäkään pois, eikä ketään vastaan” ❤️

Kiitos Iltalehti jutun tekemisestä. Aihe on tärkeä.

Ylipäätään olen huolissani Suomen eri alueiden kulttuurin tilasta ja sen tukemisen mahdollisuuksista.

Karjalan kielten ja kulttuurin tukeminen on liian heikoilla kantimilla. Se onneksi on kuitenkin saanut ei-alueellisen vähemmistökielen aseman vuonna 2009.

Meänkieli ei ole saanut vähemmistökielen asemaa, toisin kuin Ruotsissa. Suomessa ajatellaan meänkielen olevan vain huonoa suomea. Kieltä on tutkittu omakustanteisesti jonkin verran.

Karjalaiset, savolaiset, pohjalaiset, hämäläiset, lappalaiset ja kaikki muutkin, olkaa ylpeitä suomalaisesta kulttuurista ja juuristanne ❤️🇫🇮.
Näytä lisääNäytä vähemmän

3 päivää sitten

Rovaniemi valitsi tänään uudeksi kaupunginjohtajaksi Joonas Hännisen äänin 36-15. Lämpimät onnittelut!

Hänninen on Sallasta kotoisin ja palaa etelästä juurilleen Lappiin.

Rovaniemi on Lapin helmi kahden koen risteyksessä. Tämä tuhkasta noussut arktinen kaupunki joulupukkeineen, revontulineen, ei jätä ketään kylmäksi. Meillä on tarina ja tämän tarinan haluaa moni muukin nähdä ja kokea.

Kiitos työstäsi Rovaniemen eteen Ulla-Kirsikka Vainio. #rovaniemi #lappi
Näytä lisääNäytä vähemmän

Rovaniemi valitsi tänään uudeksi kaupunginjohtajaksi Joonas Hännisen äänin 36-15. Lämpimät onnittelut!

Hänninen on Sallasta kotoisin ja palaa etelästä  juurilleen Lappiin. 

Rovaniemi on Lapin helmi kahden koen risteyksessä. Tämä tuhkasta noussut arktinen kaupunki joulupukkeineen, revontulineen, ei jätä ketään kylmäksi. Meillä on tarina ja tämän tarinan haluaa moni muukin nähdä ja kokea. 

Kiitos työstäsi Rovaniemen eteen Ulla-Kirsikka Vainio. #rovaniemi #lappiImage attachmentImage attachment+1Image attachment
3 päivää sitten

Suomesta pääsee pian junalla Ruotsiin ja Eurooppaan! 🇫🇮

Suomen hallitus antoi rahoituksen pitkään valmisteltuun Laurila → Tornio → Haaparanta -rataosuuden sähköistämiseen sekä siihen liittyviin turva- ja infratoimiin.

Mitä sähköistys mahdollistaa ja miksi hanke tehtiin?

🇫🇮Parantaa huoltovarmuutta
👉Parantaa rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta ja teollisuuden kilpailukykyä.
👉Mahdollistaa rajan ylittävän henkilöjunaliikenteen – eli junayhteyden Suomesta Ruotsiin
👉Hanke osaltaan tukee kansainvälistä tavaraliikennettä ja kuljetusyhteyksiä pohjoisessa, osana laajempaa liikenneverkkoa.
👉Seuraavaksi mahdollistuu henkilöjunaliikenteen käynnistäminen Tornion ja Haaparannan välillä.

Eikä siinä vielä kaikki,

Suomen ja Norjan välinen taksiliikennesopimus tulee voimaan 14.12. 🚕

Suomen ja Norjan rajat ylittävää taksiliikennettä koskeva sopimus tulee voimaan 14.12.2025. Sopimus mahdollistaa taksiliikenteen maiden välillä. 🇳🇴🇫🇮

Ei enää yrittäjien elämää vaikeuttavia pysäytyksiä rajalla! ❤️ Hyvä Kilpisjärvi ja Utsjoki!

Kiitos Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne 💪❤️

4 päivää sitten

Mistä on Lapin Perussuomalaiset tehty?

🤝Sitkiästä ja reilusta asenteesta
🙏Oikeudenmukaisuudesta ja yhteistyöstä
💪Sisusta ja periksiantamattomuudesta
❤️ Lämpimästä lappilaisesta yhteishengestä

Lapin asiat edellä, meillä oli hyvähenkinen piirin kokous Sallassa, In the middle on nowhere.

Kiitos kokouksen upeista kokouspuitteista Kaira Cafe, poronkäristys oli maittava. Onnittelut piirin puheenjohtajana jatkavalle Jari Hastille ja kaikille piirihallitukseen valituille!

Onnittelut myös Lapin piirin uudelle nuorten puheenjohtajalle, Maksim Tuuvalle! Hienoa että saimme sinut mukaan kokoukseen. 🇫🇮
Näytä lisääNäytä vähemmän

Mistä on Lapin Perussuomalaiset tehty?

🤝Sitkiästä ja reilusta asenteesta
🙏Oikeudenmukaisuudesta ja yhteistyöstä
💪Sisusta ja periksiantamattomuudesta
❤️ Lämpimästä lappilaisesta yhteishengestä

Lapin asiat edellä, meillä oli hyvähenkinen piirin kokous Sallassa, In the middle on nowhere. 

Kiitos kokouksen upeista kokouspuitteista Kaira Cafe, poronkäristys oli maittava. Onnittelut piirin puheenjohtajana jatkavalle Jari Hastille ja kaikille piirihallitukseen valituille! 

Onnittelut myös Lapin piirin uudelle nuorten puheenjohtajalle, Maksim Tuuvalle! Hienoa että saimme sinut mukaan kokoukseen. 🇫🇮Image attachmentImage attachment+2Image attachment
6 päivää sitten

Perussuomalaiset.rp teki sen mitä lupasi! Kiitos Lulu Ranne sitkeydestä ja hyvästä työstä! 🇫🇮

Palautamme taksien turvallisuuden. 🚕

👉pakolliset taksamittarit
👉erottuvat rekisterikilvet
👉kovemmat pääsyehdot alalle
👉lisää koulutusta

#turvallisettaksit #taksi

Tänään äänestettiin voimaan äänin 114-56, laki joka tiukentaa pysyvän Suomessa oleskelun ehtoja. 🇫🇮

Maahanmuuttopolitiikasta tehdään taloudellisesti kestävää ja turvallista.

Edellisten hallitusten harjoittaman vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan johdosta tällä hetkellä pysyvän tai pitkään oleskelleen oleskeluluvan on voinut saada verrattain lyhyen oleskelun jälkeen ulkomaalainen, joka ei kunnioita lakeja, ei osaa lainkaan suomea tai ruotsia eikä ole tehnyt töitä saatikka opiskellut Suomessa.

Järjestelmän valuvika on siis se, että maassa on ylipäätään mahdollistettu ulkomaalaisen pysyvä asettuminen tänne pohjolaan ilman todellista kotoutumista taikka pyrkimystä integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Me teimme muutoksen siihen, että jatkossa järjestelmä palkitsisi pyrkimyksestä kotoutua eikä mahdollistaisi päinvastaisessa tilanteessa pysyvää oleskelua.

🇫🇮 Laissa kannustetaan ulkomaalaisia kotoutumaan Suomeen ja samalla myös varmistamaan sen, että pääsääntöisesti pysyvään oleskeluun oikeuttava oleskelulupa myönnettäisiin ainoastaan sellaisille, jotka oikeasti haluavat kotoutua.

🇫🇮 Kielemme oppiminen sekä työmarkkinoille pääsy ovat keskeisiä edellytyksiä sille, että ulkomaalainen voi ylipäätään kotoutua yhteiskuntaamme.

🇫🇮 Esityksellä lisäämme Suomen houkuttelevuutta ja pitovoimaa yhteiskunnallisesti merkittävien hakijaryhmien kohdalla mahdollistamalla pysyvän oleskeluluvan saaminen edelleen neljän vuoden oleskelun jälkeen.

Pysyvän oleskeluluvan voisi yhä saada neljän vuoden oleskelun jälkeen täyttämällä yhden kolmesta vaihtoehtoisesta lisäedellytyksestä:

👉Nämä ovat 40 000 euron vuositulot,
👉Suomessa tunnustettu ylempi korkeakoulututkinto tai jatkotutkinto yhdessä kahden vuoden työhistorian kanssa
👉sekä erityisen hyvä suomen tai ruotsin kielen taito yhdessä kolmen vuoden työhistorian kanssa.

❌Jos ulkomaalainen ei kunnioita maan lakeja, ei se myöskään ansaitse pysyvää paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Nuhteettomuusedellytyksen tiukennuksessa on kysymys muutoksesta, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys. Perussuomalaiset

Näytä lisää

Sara Instagramissa

”Metsäsaamelainen kulttuuri ei ole keneltäkään pois, eikä ketään vastaan” ❤️

Kiitos @iltalehti jutun tekemisestä. Aihe on tärkeä.

Ylipäätään olen huolissani Suomen eri alueiden kulttuurin tilasta ja sen tukemisen mahdollisuuksista. 

Karjalan kielten ja kulttuurin tukeminen on liian heikoilla kantimilla. Se onneksi on kuitenkin saanut ei-alueellisen vähemmistökielen aseman vuonna 2009.

Meänkieli ei ole saanut vähemmistökielen asemaa, toisin kuin Ruotsissa. Suomessa ajatellaan meänkielen olevan vain huonoa suomea. Kieltä on tutkittu omakustanteisesti jonkin verran. 

Karjalaiset, savolaiset, pohjalaiset, hämäläiset, lappalaiset ja kaikki muutkin, olkaa ylpeitä suomalaisesta kulttuurista ja juuristanne ❤️🇫🇮. @metsasaamelaiset 

https://www.iltalehti.fi/muoti/a/270d9250-0d7b-440c-bc3c-6d860c98bb83

523 27
@perussuomalaiset.rp teki sen mitä lupasi! Kiitos @luluranne sitkeydestä ja hyvästä työstä! 🇫🇮

Palautamme taksien turvallisuuden. 
👉pakolliset taksamittarit
👉erottuvat rekisterikilvet
👉kovemmat pääsyehdot alalle
👉lisää koulutusta

@perussuomalaiset.rp teki sen mitä lupasi! Kiitos @luluranne sitkeydestä ja hyvästä työstä! 🇫🇮

Palautamme taksien turvallisuuden.
👉pakolliset taksamittarit
👉erottuvat rekisterikilvet
👉kovemmat pääsyehdot alalle
👉lisää koulutusta

154 8
Tänään äänestettiin voimaan äänin 114-56, laki joka tiukentaa pysyvän Suomessa oleskelun ehtoja. 🇫🇮

Maahanmuuttopolitiikasta tehdään taloudellisesti kestävää ja turvallista.

Edellisten hallitusten harjoittaman vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan johdosta tällä hetkellä pysyvän tai pitkään oleskelleen oleskeluluvan on voinut saada verrattain lyhyen oleskelun jälkeen ulkomaalainen, joka ei kunnioita lakeja, ei osaa lainkaan suomea tai ruotsia eikä ole tehnyt töitä saatikka opiskellut Suomessa. 

Järjestelmän valuvika on siis se, että maassa on ylipäätään mahdollistettu ulkomaalaisen pysyvä asettuminen tänne pohjolaan ilman todellista kotoutumista taikka pyrkimystä integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Me teimme muutoksen siihen, että jatkossa järjestelmä palkitsisi pyrkimyksestä kotoutua eikä mahdollistaisi päinvastaisessa tilanteessa pysyvää oleskelua. 

🇫🇮 Laissa kannustetaan ulkomaalaisia kotoutumaan Suomeen ja samalla myös varmistamaan sen, että pääsääntöisesti pysyvään oleskeluun oikeuttava oleskelulupa myönnettäisiin ainoastaan sellaisille, jotka oikeasti haluavat kotoutua. 

🇫🇮 Kielemme oppiminen sekä työmarkkinoille pääsy ovat keskeisiä edellytyksiä sille, että ulkomaalainen voi ylipäätään kotoutua yhteiskuntaamme.

🇫🇮 Esityksellä lisäämme Suomen houkuttelevuutta ja pitovoimaa yhteiskunnallisesti merkittävien hakijaryhmien kohdalla mahdollistamalla pysyvän oleskeluluvan saaminen edelleen neljän vuoden oleskelun jälkeen. 
 
Pysyvän oleskeluluvan voisi yhä saada neljän vuoden oleskelun jälkeen täyttämällä yhden kolmesta vaihtoehtoisesta lisäedellytyksestä: 

👉Nämä ovat 40 000 euron vuositulot, 
👉Suomessa tunnustettu ylempi korkeakoulututkinto tai jatkotutkinto yhdessä kahden vuoden työhistorian kanssa 
👉sekä erityisen hyvä suomen tai ruotsin kielen taito yhdessä kolmen vuoden työhistorian kanssa.

❌Jos ulkomaalainen ei kunnioita maan lakeja, ei se myöskään ansaitse pysyvää paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Nuhteettomuusedellytyksen tiukennuksessa on kysymys muutoksesta, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys. @perussuomalaiset.rp @ps_eduskunta

293 19
Me haluamme että  jokainen suomalainen nuori löytää oman opiskelupaikkansa. 🇫🇮

Annamme kaikille ilman korkeakoulupaikkaa jääneille maksuttoman 30 opintopisteen opintosetelin avoimeen yliopistoon tai avoimeen ammattikorkeakouluun. 

Myös korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään 44 miljoonalla eurolla vuosille 2026-2028.

Uudet aloituspaikat kohdennetaan talouskasvua tukeviin tutkintoihin, kuten ydin- ja energiatekniikan aloille. 

Nuorissa osaajissa on Suomen tulevaisuus. 🇫🇮❤️

#nuoret #koulutus #korkeakouluopinnot

95 9
Vaihtoehtobudjetit ovat jälleen täällä – ja jälleen kerran ne ovat enemmän vaihtoehtotodellisuutta kuin talouspolitiikkaa. 

Keskusta rahoittaa menonsa perumalla veronkevennyksiä, joita ei ensi vuonna edes tule. Sähköpyörät ja massamaahanmuutto esitetään kasvun moottoreiksi – maakunnissa tämä kuulostaa kovin punavihreältä. 

SDP puolestaan rankaisee yrittäjiä: osinkosolidaarisuusvero, pääomatulojen progressio, perintöveron kiristys – kaikki keinot käytössä, jotta kasvu varmasti tyrehtyy. Autoilijalle luvassa lisää kustannuksia, maaseudulle lisää rangaistuksia.

Hallituksen säästöjen peruminen on vastuutonta, kun edessä on yli 10 miljardin sopeutustarve. Jos nyt ei löydy rohkeutta, mistä löytyy vuonna 2027? 

Kiitän kuitenkin rakentavista ajatuksista – omalääkärimalli ja Viron veromallin suunta ovat askelia oikeaan suuntaan. Mutta veronkiristykset, ne pois! 

Kasvu ei synny rankaisemalla työtä ja yrittäjyyttä. 🇫🇮 @perussuomalaiset.rp @ps_eduskunta

141 20
Perinteinen joulukuusi on saapunut Valtiosaliin. Mikään ei voita oikean kuusen tuoksua. Mieli siirtyy jouluun. 🎄

Tänään eduskunnassa käsitellään opposition vaihtoehtobudjetteja. Suomen talous ei ole kasvanut ainakaan 16 vuoteen. Näkymä on ollut jo pitkään huono. 

Suomi on kuitenkin selvinnyt vaikeammistakin tilanteista. En ole nähnyt vielä Sisu 2 elokuvaa, mutta pidin ykkösestä. Se on kertomus nimensä mukaisesti meidän sisusta.

Elokuvassa näkyy Lapin sodassa maan tasalle poltettu kotikaupunkini Rovaniemi. Sieltä on noustu ja Rovaniemi menestyy monella mittarilla. 

Meidän on jatkettava määrätietoisesti Suomen talouden kuntoon saattamista. Se on velvollisuutemme tuleville sukupolville 🇫🇮❤️. #eduskunta

125 3
Suomen kieli on avain kotoutumiseen, ja sen oppiminen  alkaa kotona. Hallitus esittää mallia, jossa Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset lapset suljetaan valmistavan opetuksen ulkopuolelle. Tästä on noussut kohu. 

Mutta kysyn: miksi oletamme, että suomalainen yhteiskunta kantaa kaiken vastuun kielen oppimisesta? Perheillä on ensisijainen vastuu varmistaa, että lapset oppivat sen kielen, jota tässä maassa tarvitaan.

Kotoutuminen ei ole pelkkä koulun tehtävä. Jos perhe ei tue lapsen kielitaitoa, mikään lisäopetus ei ratkaise ongelmaa. Meidän on lopetettava järjestelmä, jossa veronmaksajat maksavat yhä enemmän, mutta tulokset eivät parane. 

Perussuomalaiset sanovat: vastuu kuuluu myös perheille, ei vain valtiolle.  #kotouttamiskustannukset

146 4

Sara X:ssä

Näytä lisää